Hyppää sisältöön

Kuusamotalon koronaohjeet

Kuusamotalon turvallisuusohjeet

Haluamme tarjota teille sekä turvallisen että unohtumattoman kulttuurielämyksen, joten kiinnitämme erityistä huomiota yleisön ja henkilökuntamme turvallisuuteen. Seuraamme tarkasti viranomaisten ohjeita ja suosituksia. Toivomme että yleisö noudattaa kanssamme seuraavia toimintaohjeita. Tutustuthan näihin turvaohjeisiin ennen kuin osallistut Kuusamotalon tapahtumiin:

  • Katsomoiden paikkamäärää ei ole rajattu, mutta myymme liput mahdollisuuksien mukaan siten, että riittävät turvavälit toteutuvat. Tapahtumissa, joihin ei myydä numeroituja lippuja, ohjaamme yleisön katsomoon turvavälein.
  • Henkilökuntamme avaa salin 15 minuuttia ennen näytöstä, jotta jonoja ei synny
  • Suosittelemme kasvomaskin käyttöä tapahtumissamme. Henkilökuntamme käyttää maskia tai visiiriä.
  • Tilojen siivousta on  tehostettu.
  • Suojelethan muita mahdolliselta tartunnalta ja et tule paikalle, jos sinulla on vähäisiäkään flunssan oireita eli nuhaa, yskää, kurkkukipua, päänsärkyä tai kuumetta.
  • Huolehdithan käsihygieniasta. Pese kädet aina tarvittaessa tai käytä käsidesiä. Tiloissamme on tarjolla käsidesiä ja paikka käsienpesulle.
  • Yski tai aivasta hihaasi. Tai jos mahdollista, suojaa suusi kertakäyttöisellä nenäliinalla. Heitä käytetty nenäliina heti roskiin.
  • Toivomme, että ostat liput ennakkoon, jolloin tiskille ei synny jonoa. Suosittelemme korttimaksua käteisen sijaan.

Kiitos yhteistyöstä ja tervetuloa Kuusamotalolle turvallisiin tapahtumiin.