Hyppää sisältöön

Kuusamotalo palvelee toistaiseksi sähköisesti

Kuusamon kaupunginhallitus on kokouksessaan 30.11.2020 päättänyt, että Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelliset suositukset otetaan käyttöön myös Kuusamossa. Päätöksellä suljetaan kaikki kaupungin hallinnoimat julkiset tilat, mutta siten, että oikeus välttämättömiin palveluihin ja asiointiin turvataan. Sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvien yleisötilaisuuksien osallistujamäärä rajataan 10 henkilöön aluehallintoviraston päätöksellä.

Kuusamotalon osalta päätös tarkoittaa sitä, että talo palvelee vain sähköisesti ja puhelimitse 18.12.2020 saakka.  Kaikki talon tapahtumat on peruttu kyseiseen päivämäärään asti. Kuusamotalolla peruttavien tapahtumien joukkoon kuuluvat Oulankasalin konserttien lisäksi Kino Kuusamotalon elokuvat sekä Kaamosgallerian näyttelyt.

Peruuntuneiden tai siirtyvien tapahtumien pääsyliput hyvitetään pyydettäessä asiakkaille. Siirrettäviin konsertteihin jo ostetut liput käyvät sellaisenaan konsertin uutena päivämääränä. Kuusamotalolta ostetut liput voi palauttaa Kuusamotalolle ja Ticketmasterista ostetut lipunvälittäjän (www.ticketmaster.fi) palautusohjeiden mukaisesti.

Kuusamotalo palvelee asiakkaitaan sulkuajan puhelimen (040 860 88 00) ja sähköpostin (kuusamotalo@kuusamo.fi) välityksellä.

Lisätietoja